10
SYY
13.00
A-pojat, P20 Ykkönen

MaPS MaPS - TamFu  3 - 2

Taponketo N

A-poikien voittoisat kotipelit jatkuvat

Pelikierrosksella numero 8 Maskulaisten vastustajaksi asettui TamFu.
Peli pelattiin hyvässä säässä Maskun Taponkedon nurmella.

Kotijoukkue aloitti ottelun loistavasti ja ensimmäisen 30min aikana pallonhallinta oli 80% MaPSilla. Noin 8min kohdalla MaPS pääsi ensimmäiseen loistavaan maalipaikkaan, kun Tomas Vanhanen pääsi noin 10m päähän maalista ja laukoi pallon kohti etuyläkulmaa, mutta laukaus osui ylärimaan, kimposi maaliviivalle, takaisin ylärimaan, jonka jälkeen TamFun maalivahdin syliin. Maalia ei kuitenkaan tarvinnut odottaa enää kauaa, sillä Tomas pääsi toiseen loistavaan maalipaikkaansa 11min kohdalla ja tällä kertaa loistava rintapotku löysi alakulman ja tilanne Maskulaisille 1-0.
Ensimmäisen 30min aikana olisi pystytty tappamaan peli kokonaan, sillä hyviä maalipaikkoja Tomasin paikkojen lisäksi oli viitisen kappaletta, mutta palloa ei taaskaan saatu maaliin asti.
Noin 20min kohdalla joukkueen kapteenille, Miko Malekshahille, tuli loukkaantuminen, jonka takia keskikentän moottori piti ottaa pois kentältä. Heti tämän jälkeen 27 min kohdalla sattui seuraava loukkaantuminen, kun Miika Laaksonen väänsi nilkkansa ja toinen keskikentän työmyyrä oli poissa pelistä. Tämän jälkeen ensimmäisen puoliajan loppupuoli oli hirvittävää pelaamista ja TamFu rokotti 37min kohdalla ja 1-1 tilanteessa siirryttiin tauolle.

Toisella puoliajalla MaPS pääsi taas peliin kiinni. Vaikka ensimmäisen 30min huumaan ei päästy, peli parani tarpeeksi ja 48min kohdalla maskulaiset siirtyivät 2-1 johtoon Adrian Pozo Hernandezin puskumaalilla.
MaPSin kolmas maali oli maalivahtien yhteispelin lopputulos. 59min kohdalla maalissa pelannut Otto Salo lähetti kaaripallon puolenkentän tuntumiin, missä kentällä pelannut maalivahti Eero Äijö jatkoi pallon täydessä vauhdissa olevalle, kentällä pelanneelle maalivahdille, Juuso Rauniolle joka laukoi pallon maaliin. Tilanne oli 3-1.
Ottelun loppupuolella TamFu sai pelistä kiinni ja kavensi pelin 75min kohdalla 3-2. Tämän jälkeen viimeinen 15min oli MaPSin patikointia, mutta TamFu ei saanut palloa maaliin ja peli päättyi maskulaisten 3-2 voittoon.

Tilastot

3 - 2

TamFu
(1-1)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista