27
KES
12.00
T07-08, T13 Kakkonen

MaPS Valkoinen - ÅIFK Svart  

Masku Taponketo KHT A

T13Kakkonen: Tiukassa taistelussa ÅIFK vei pisteet

Helteisen viikonlopun lauantain ottelussa T13 Kakkonen -sarjassa Taponkedon KHTllä Maskuun saapui keltamusta ÅIFK. Viime kesältä muistissa oli tiukka vääntö Yläkentällä ja sellaista se oli nytkin. Masku teki avausmaalin jo ensimmäisellä minuutilla Anni Markun onnistuessa. Samalla saimme maalihanan auki, edellisissä peleissä kun olimme jääneet nollille maaleissa. Turkulaiset kuitenkin tasoittivat tilanteen 1-1 muutaman minuutin kohdalla. Tiukkaa vääntöä oli puolin ja toisin ja puoliajalle mentiin tasatilanteessa. Jälkimmäisellä puoliskolla ÅIFK onnistui viimeistelyssä kertaalleen paremmin ja sai pallon maaliin hienosti pelanneen maalivahtimme Eevan selän taakse.
Loppunumerot 1-2.
Tänään kentällä oli paahtavassa kuumuudessa nähtävillä taistelua, karvan verran yläriman menneitä vetoja ja hyvää peliasennetta vähäisestä vaihtopelaajista huolimatta.
Erityismaininnan tänään saavat puolustuksessa varmalla otteella uudella pelipaikalla ahertanut Emma ja tulikasteen Piirisarjan peleihin saanut Wilma. Rohkeasti hän olikin heti mukana vauhdissa. Keskikentällä isoa roolia tänään kantoi Hertta.
Jokaisen tytön voisin mainita hyvistä suorituksistaan, mutta tällä kertaa erityismaininnat ovat tässä.
Pistetili jäi yhä avaamatta, mutta päät pystyyn ja viikon päästä matkaamme Kaarinaan KaaPon vieraaksi. Tavoitteena voitolla kotiin.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista