26
HEI
18.30
Miehet Edustus, Kolmonen

MaPS Masku - PaiHa  3 - 3

Masku Taponketo nurmi

Maskulle jo kauden kahdeksas tasapeli

Palloseura ja Paimion Haka päätyivät pistejakoon Taponkedolla lukemin 3-3 (1-1). Maskun maalintekijöinä Jari Oksanen, Niclas Forss ja Topias Tiainen. Maskulla oli tilaisuus siirtyä johtoon jo pelin alkuminuuteilla mutta Forss epäonnistui rangaistuspotkussa. PaiHa tasoitti ottelun aivan ekan jakson lopulla läpiajosta. Toisella puoliajalla PaiHa sai kaksi pilkkua joista molemmista tuloksena oli maali. Lopussa Masku kavensi ja heti perään tasoitti tilanteen loppulukemiksi.

Varsin erikoinen peli totesti päävalmentaja Hagelberg ottelun tauottua. Nähtiin kuusi maalia, kaksi ulosajoa ja peräti kolme pilkkua.



Tilastot

3 - 3

PaiHa
(1-1)
31'MaaliOksanen Jari
64'MaaliForss Niclas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista