Naisten edustukselle avauspiste
Julkaistu: 27.06.2020 00.00

Naisten edustukselle avauspiste

Naisille avauspiste!

Perjantai-illaksi oli Maskutalolle saapunut runsaasti yleisöä seuraamaan naisten edustuksen kotiavausta, kun vastaan asteli naapuriseura RaiFu. Peli tarjosikin yleisölle viihdettä "koko rahan edestä". Peli oli vauhdikasta, ja tapahtumia riitti niin maalien, rankkareiden, kuin korttienkin muodossa.

Ensimmäisen puoliajan alku oli todella jännittynyttä ja pallo poltti molempien joukkueiden jalassa, eikä maltista ollut tietoakaan. Pikkuhiljaa MaPS sai kuitenkin paremmin ja paremmin ottelusta kiinni ja paine siirtyi RaiFun päähän. Ylärimaa ja tolppia lähemmäs ei kuitenkaan päästy, vaan maalinteko oli tuskaisen vaikeaa. Juuri ennen puoliaikaa RaiFu pääsi kuin varkain läpi, ja teki ottelun ensimmäisen maalin.

Toisen puoliajan alussa VG-vahvistus Ouna Liikkanen sai jo toisen todella kyseenalaisen kortin, ja tuomari kaivoi taskustaan punaisen kortin. Tästä ei kuitenkaan oltu moksiskaan, vaan MaPS siirtyi kolmen alakertaan, ja jatkoi prässipeliä aiheuttaen RaiFulle suuria ongelmia pelinavauksen kanssa. Muutamaa minuuttia myöhemmin Krista "Kikka" Lahtonen tasoitti pelin upealla laukauksella etuyläkulmaan.

Juomatauon jälkeen RaiFu meni 1-2 johtoon rankkarilla, kun hienosti koko ottelun läpi raatanut Eveliina Heinonen rikkoi vastustajaa päätyrajan tuntumassa. Tässäkään vaiheessa MaPS naiset eivät luovuttaneet, vaan muutamaa minuuttia myöhemmin Ella Leppiniemi taikoi pallon RaiFun verkkoon, ja tasoihin tultiin jo toisen kerran vajaalla pelaten.

Tässä kohtaa tunteet alkoivat jo lämmitä molempien joukkueiden leireissä, ja varoituksia jaettiin "vähän sinne ja tänne". MaPS jatkoi kuitenkin prässäämistään, ja lopussa oli vielä muutama paikka ottaa kolme pistettä, mutta tällä kertaa oli tyytyminen tasapeliin.

Seuran yhteistyökumppani Laitilan Wirvoitusjuomatehdas palkitsee kotiotteluissa ottelun Kukkopelaajat molemmista joukkueista. Tämän ottelun palkintoraatiin kuului MaPS T07-08 joukkueen tytöt, jotka valitsivat Kukko pelaajiksi RaiFUn Krista Naaranojan, sekä MaPSin, loistavasti koko ottelun raataneen ja taistelleen topparin Laura Markulan.

-J

Seuran uusimmat